Työskentelen maalauksen ja piirroksen keinoin.
Maalaus
Maalaan akryylillä ja piirrän tussilla erikseen luonnostelematta, suoraan kankaalle tai paperille. Teokseni ovat intuitiivisia, imaginaarisia kuvia. Innoittajistani tärkeimmät ovat Helene Schjerfbeck, Marc Chagall ja Otto Mäkilä sekä František Kupka. Lisäksi olen 100% synesteetikko ja työskentelen myös musiikin innoittamana.
Maalauksissa aiheeni on pääosin jänis. Ilmaisullisesti olen kiinnostunut esittävän ja abstraktin suhteesta toisiinsa. Olen tutkinut aihettani monin eri tavoin useita vuosia, kirjallisesti ja luonnossa. Vuonna 2009 tuotin ensimmäisen julkisen jänikseni, jonka aihe perustui vanhaan Asteekkien myyttiin kuussa asuvasta jäniksestä, teos oli esillä "Lapin Taiteilijaseura Nyt" näyttelyssä.
Maalausten parissa työskennellessäni unohdan harkitusti kaiken konventionaalisen kurinalaisuuden, kankaalle hahmottuva muoto ratkaisee lopputuloksen.
Piirros
Olen harrastanut sarjakuvia 29 vuotta, pidän eniten mustavalkoisesta piirrosjäljestä. Kehitin oman jänishahmoni, joka hahmottui aamiaispöytäpiirroksissani japaninpaperin kuiduista. . Piirrän, jos jokin inhimillinen asia painaa mieltäni. Jänisten maailmassa on viittauksia mm. prerafaeliitteihin ja joihinkin viime vuosisadan sarjakuvataiteen yksityiskohtiin.
Valokuva
Menneisyyttä
Informaatioala
On kolmas ammattini. Tykkään tutkia mediailmiöitä ja elokuvia..
Käytän pseudonyymiä Sylvilagus (lat.) eli pumpulihäntäkaniini.
- Valokuvaaja ja valokuvataiteen artenomi
- Taiteen kandidaatti
- Kirjasto- ja informaatioalan ammattitutkinto
- Taiteen maisteri
- Tiedustelut taiteilijalta
- Tiedustelut taiteilijalta, mm. Philips design France, Nokia Design Finland & New Jersey
- Tiedustelut taiteilijalta, mm. Inarin kunta, Rovaniemen kaupunki. Yksityiset: mm. Oulu, Haukipudas, Singapore, Rotterdam, Turku, Savukoski, Hafnarfjordur, Ivalo, Buenos Aires.
- https://www.finna.fi/Record/arto.241050
- En ano apurahoja. En kilpaile.
- Valokuvataiteilijoiden liitto, varsinainen jäsen, 1998 - 2004. Erosi omasta pyynnöstä.
- Akavan erityisalat - Kumula
- Lapin Taiteilijaseura
- Suomen kirjastoseura ry
- Lavansaari-seura ry
- Tiedustelut taiteilijalta. On ollut näyttelytoimintaa vuodesta 1993. https://mabd.fi/nayttely/sylvilagus/ tulossa mm. Lapin taiteilijaseuran kuukauden taiteilija Korundi syyskuu 2021
- Tiedustelut taiteilijalta. On ollut näyttelytoimintaa ulkomailla valokuvataiteen saralla.
- Tiedustelut taiteilijalta. On ollut yhteisnäyttelytoimintaa ulkomailla valokuvataiteen saralla.