The Monstersmith
HIRVIÖSEPPÄ

Hirviöseppä on tositarina. Hän on tarina seppien kirouksesta joka yltää sukupolvien taa, aina muinaiseen aikaan missä käsityöläisyys ja noituus elivät korkeassa arvossa. Tähän päivään herättyään seppä hirviöiden alkoi etsiä vastauksia.

Antti J. Kääriäinen aka Hirviöseppä on kuvanveistäjä, performanssitaiteilija, mekaanikko, suunnittelija, opettaja, mentori ja idealistinen puuseppä. Hän on koulutukseltaan kuvataiteilija ja näkemykseltään pedagoginen seppä, jolle kaikki on mahdollista. Kankaanpään taidekoulusta kypsyttyään vuonna 2014 hän hakeutui pohdiskelemaan Lapin yliopistoon taidekasvatuksen piiriin löytäen siellä jotakin olennaista.

"Olen peräisin vanhasta seppäsuvusta, jonka viimeisenä vesana koen yhä tarvetta hyvän työkalun tuottamiseen. Näen tämän eräänlaisena abstraktiona, joka pakottaa minua jatkuvasti uudistumaan ja takomaan uutta, tavoitellen työkalua, joka minulta ja meiltä puuttuu. Kulkiessani teoksesta teokseen etsien työkalua, olen havainnut, että jokainen teosprosessi itsessään on eräänlainen työkalu."

Seppä on kautta aikojen ollut tietäjä ja taitaja, jolta apua ja ideoita on haettu kun tarve on ollut suurin. Hirviöseppä osaa taputella järkeä päähän.

https://www.youtube.com/watch?v=Tcm8i0BLje4

Rovaniemi
Suomi
Close
PrevPrev
NextNext
Ohje
X